Katja Etolin 41

Katja Etolin 41

Katja Etolin 41

 

1. Ikä?

Olen 35-vuotias.

 

2. Koulutus, ammatti, työkokemus ja luottamustoimet?

Olen valtiotieteiden ylioppilas. Opiskelen Turun yliopistossa poliittista historiaa kuudetta vuotta. Ennen opintoja työskentelin renkaankokoojana Nokian Renkailla 8 vuotta. Kokemusta on myös siivoojan työstä. Olen ollut kuluvalla valtuustokaudella varavaltuutettuna ja vapaa-aikalautakunnan jäsenenä. Lisäksi olen Suomen valimomuseosäätiön hallituksen puheenjohtaja. Olen myös Karkkilan Vasemmistoliitto ry:n sihteeri.

 

3. Miten asut ja elät?

Asun raihnaisessa rintamamiestalossa Nahkiolla, turvallisesti mummuni naapurina.

 

 

4. Mitkä ovat tärkeimmät asiat, joihin haluat vaikuttaa tai olet jo vaikuttanut Karkkilan

valtuustossa?

Haluan edistää nuorten vaikutusmahdollisuuksia ja osallisuutta päätöksenteossa. Kuluvalla valtuustokaudella olen ollut mukana käynnistämässä nuorisovaltuuston toimintaa ja haluan jatkaa työtä sen toiminnan kehittämiseksi. Muita itselle tärkeitä teemoja ovat kirjaston, työväenopiston ja taidekoulujen toimintaedellytysten parantaminen sekä Karkkilan joukkoliikenneyhteyksien lisääminen.

 

5. Mikä on mielestäsi hyvää Karkkilassa?

Karkkilassa parasta on sen särmikkyys, kompakti koko, välittävät ihmiset ja aktiivisuus. Karkkilassa on luonnetta. Olen ylpeä Karkkilasta.

 

6. Mitä harrastat, mistä nautit?

Harrastan käsitöitä hyvin monialaisesti, mutta erityisesti ompelua ja neulomista. Nautin elokuvista, lukemisesta ja tanssimisesta. Laulan myös Karkkilan Viihdekuorossa.

 

7. Mitä kirjaa/leffaa/musiikkia suosittelet?

Suosittelen helmikuussa ensi-iltansa saanutta Tom of Finland -elokuvaa. Se oli ehkä paikoitellen hiukan staattinen kuvaus Touko Laaksosen elämästä, mutta samalla myös ylistyslaulu oman tien kulkemiselle, suvaitsevaisuudelle ja rohkeudelle.

 

8. Miksi kannattaa äänestää minua?

Olen vankkumaton kulttuurin ja sivistyksen puolustaja. Olen ratkaisukeskeinen reaalipoliitikko, joka uskoo yhteistyön ja neuvottelun voimaan. Päätöksenteon avoimuus ja lähidemokratian toteutuminen ovat minulle tärkeitä arvoja politiikassa.

 

Paluu ehdokasesittelyihin